Born This Ale juhlistaa arjen yhdenvertaisuutta

Born This Ale -pintahiivaolut syntyi saaristolaispanimo Kimito Brewingin ja olutvaikuttaja Peter Tammenheimon eli Gaybeertravellerin yhteistyönä. Oluen missiona on muistuttaa Pride-filosofian hengessä, että jokaisella on yleismaailmallinen ja jakamaton oikeus elämään ilman syrjintää.

BORN THIS ALE on tyyliltään Juicy Pale Ale, joka saa intensiivisen hedelmäisen mehukkuutensa eri maanosien humalista. Saksalainen Polaris edustaa Eurooppaa ja toimii sekä katkero- että aromihumalana. Polaris antaa oluen perusluonteeseen mentholimaista ja minttumaista raikkautta sekä mäntyistä ja ananaksista aromikkuutta.

Yhdysvaltalaiset Citra ja Azacca puolestaan tuovat aromiprofiiliin räjähtävää limeä, greippiä, mangoa, kypsää ananasta ja lyseetä. Australian tunnetuin humalalajike Galaxy viimeistelee oluen passionhedelmällä ja persikalla sekä trooppisella makeudella.

Oluen sielu on moderni, hiljattain kehitetty uusi hiivakanta SafLager SH-45, joka entisestään korostaa humalien mehukasta hedelmäisyyttä ja nostaa Polariksen raikkauden toiseen potenssiin. Kimito Brewing on ottanut uuden hiivakannan käyttöön yhtenä ensimmäisistä panimoista Suomessa.

Born This Ale on hennon utuinen 6,4 prosentin vahvuinen mehukkaan hedelmäinen olut. Sen prioriteettina on erinomainen juotavuus, mistä syystä katkeropitoisuus on pidetty maltillisena. Oluen intensiivinen aromikkuus tulee parhaiten esiin ylöspäin kaareutuvasta lasista, mutta Born This Alen voi nauttia hyvillä mielin myös suoraan pullosta.  

Olut on tasa-arvoinen juoma

Elävään olutkulttuuriin kuuluu ajatus sosiaalisesta yhdenvertaisuudesta. Toisin sanoen eri sosiaaliluokat rotuun, sukupuoleen tai seksuaalisuuteen katsomatta voivat kokoontua saman pöydän ääreen, heittää tittelit pois ja nauttia tasavertaisena seurueena maltaisesta nektarista.

Sosiaalisena juomana olut luo ympärilleen tasa-arvoa kuin itsestään – sekä kykyä myötäelää kanssaihmisten tunteita ja näkökulmia. Tämä näkyy erityisen hyvin brittiläisessä pubikulttuurissa. Ison-Britannian kymmenissä tuhansissa pubeissa, kansakunnan yhteisissä olohuoneissa, miltei kuka tahansa voi liittyä pöytäseurueeseen, kunhan muistaa tarjota kierroksen koko seurueelle oman vuoronsa koittaessa. Pubietikettiin kuuluu osata hyvät pöytätavat.

Erilaisten oluiden kirjon voi rinnastaa kulttuurien moninaisuuteen ja inhimillisen elämän tuhansiin eri sävyihin. Olut on ihmisiä yhdistävä tekijä, ja juuri sen ajatuksen pohjalta lähdimme kehittämään Born This Alen reseptiikkaa.

Pride ennen ja nyt

Pride-liike sai alkunsa 28. kesäkuuta vuonna 1969 New Yorkissa Stonewall Inn -ravintolan edustalla tapahtuneesta mellakasta. Se oli ensimmäinen kerta, kun homot ja lesbot nousivat taisteluun vähemmistöjä vainoavaa järjestelmää vastaan.

Siitä tasan kahden vuoden kuluttua pidettiin ensimmäiset Gay Pride -marssit New Yorkissa ja Los Angelesissa. Pohjoismaiden ensimmäinen Pride-kulkue järjestettiin Tukholmassa 1971, ja Suomessa homojen oikeuksien puolesta marssittiin ensimmäistä kertaa kesäkuussa 1981. Tuolloin mielenosoituskulkueeseen osallistui 200–300 ihmistä.

Vaikka Stonewallin kansannousua New Yorkissa pidetään vapautusliikkeen syntyhetkenä, Los Angelesista ja etenkin San Franciscosta muodostui homoille turvasatama, josta käsin vapautusliikkeestä kasvoi globaali filosofia, jonka tunnemme tänä päivänä ytimekkäästi nimellä Gay Pride.

Gay Pride -tapahtumia järjestetään ympäri maailmaa. Niistä suurin on São Paolossa, jossa tapahtumaan osallistuu kolmesta viiteen miljoonaan ihmistä. Yli miljoonan ihmisen Pride-kulkueita on myös New Yorkissa, Torontossa ja Madridissa. Helsingin Pride-kulkue kerää vuosittain 80 000–120 000 ihmistä. 

Pride ja poliittinen ulottuvuus

Pride itsessään on poliittisesti neutraali, mutta monet yhdistykset ja kansalaisjärjestöt pyrkivät käyttämään sitä omien tavoitteidensa edistämiseen. Toisinaan nämä tavoitteet ovat poliittisesti hyvinkin värittyneitä, mikä suuren yleisön silmissä hämärtää Priden universaalia sanomaa.

Kuitenkaan yksikään puolue tai järjestö ei voi omia sateenkaarilippua tai Pride-filosofiaa.

”Vaikkapa Seta r.y. on tehnyt historiansa aikana paljon arvokasta työtä, mutta viime vuosina sen fokus on etääntynyt liian kauas Priden alkuperäisestä ideasta. Siksi ei ole mikään ihme, että monet niin sanotut tolkun ihmiset tuntevat epätietoisuutta ja ahdistustakin”, Gaybeertraveller toteaa.

”Erityisen harmilliseksi koen, että Seta on ottanut huomiokeinokseen julkisen shokeeraamisen. Esimerkiksi Setan puheenjohtajan esiintyminen ’pillupuvussa’ tasavallan ykkösjuhlissa oli arvoton performanssi, joka ei vienyt seksuaalivähemmistöjen asemaa senttiäkään eteenpäin”, olutvaikuttaja jyrähtää.

Suvaitsevaisuus kaiken keskiössä

Pride-kuukauden aikana suvaitsevaisuuden sanoma korostuu katukuvassa.

Kimitö Brewing ja Gaybeertraveller painottavat, että suvaitsevaisuus on ennen kaikkea seksuaalivähemmistöjen tasavertaista kohtaamista, kunnioittamista ja tarpeen tullen myös puolustamista, sillä vähemmistöjen ihmisoikeuksissa on viime kädessä kysymys yksittäisen ihmisen elämästä, turvasta ja turvattomuudesta – ja siitä, miten enemmistö niihin suhtautuu.

”Yhdenvertaisuus ei ole vain tasapuolista kohtelua lain edessä, vaan ensi sijassa se on arjen yhdenvertaisuutta, mikä näkyy ihmisten arvoissa ja asenteissa joka päivä. Kenenkään ei tarvitse kohdata syrjintää tai kiusaamista vain sen takia, millaiseksi on syntynyt”, Gaybeertraveller sanoo.

”Juuri tämä on Born This Ale -oluen sanoma, ja me Kimito Brewingilla jaamme sen täysin. Meille jokaisen ihmisen yhdenvertainen kohtelu arkielämässä on sydämen asia”, summaa Kimiton perustaja Jonas Sahlberg.

Mihin Pridea tarvitaan

Kun maailma polarisoituu, vähemmistöjen sortoa käytetään monissa maissa vallanpitäjien autoritaarisen hallinnon oikeuttamiseen. Seksuaalivähemmistöt ovat heille helppoja kohteita. Varoittavia esimerkkejä ei tarvitse hakea kaukaa.

Naapurissamme Venäjällä luotiin homopropagandalaki, jolla homoista maalattiin kuvaa perinteisten venäläisten arvojen vihollisina. Vallanpitäjien mukaan ei-perinteiset seksuaaliset suhteet uhkasivat Venäjän syntyvyyttä ja väestönkasvua. Kolme neljästä venäläisestä tuki lakia. Se oli alku opposition ja kansalaisyhteiskunnan tuhoamiseksi.

Venäjän esimerkki osoittaa, kuinka nopeasti kaikki voi muuttua. Valtiovalta loi kymmenessä vuodessa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä pahuuden perikuvan, jolla oikeusvaltion romuttamista perusteltiin. Samaa kehitystä tapahtuu parhaillaan Yhdysvalloissa.

”Euroopassakaan emme voi tuudittautua siihen, että ihmisoikeudet säilyvät, jos niitä ei koko ajan puolusta. Valtiojohtoinen syrjintä näyttäytyy tietyille kohderyhmille vakautena ja perhearvoja puolustavana yhteiskuntana. Vähemmistöjen lisäksi uhreiksi joutuvat ne, jotka puolustavat vähemmistöjä”, Gaybeertraveller sanoo.

”Viime kädessä ihmisten yhdenvertainen kohtelu muodostaa oikeusvaltion perustan. Gay Pride -tapahtumat ympäri maailmaa nostavat ihmisoikeudet valokeilaan, ja se on meidän ajassamme tärkeämpää kuin koskaan”, Jonas Sahlberg kiteyttää.

Kimito Brewing on vuonna 2016 perustettu perheyritys, Kemiönsaaressa sijaitseva käsityöpanimo, jonka vuosituotanto on hieman yli 70 000 litraa. Panimon missiona on valmistaa puhtaita ja tyylikkäitä oluita laadusta tinkimättä. Kimiton valikoimista löytyy jokaiseen makuun sopivia juomia, joita voi nauttia yhtä lailla laiturin nokassa kuin presidentin tanssiaisissa. Kimiton oluet ovatkin löytäneet tiensä Suomen parhaiden hotellien ja ravintoloiden valikoimiin. Niitä voi maistella muun muassa Kämpissä, Palacessa ja Savoyssa.

Peter Tammenheimoeli Gaybeertraveller on helsinkiläinen olutvaikuttaja, jolla on 25 vuoden kokemus vapaana toimittajana. Tammenheimo on matkustellut eri puolilla maailmaa ja tutustunut paikallisiin olutkulttuureihin sekä vieraillut sadoissa panimoissa ympäri maailmaa. Matkoillaan hän on avoimin mielin tutustunut myös paikallisiin alakulttuureihin ja gay-yhteisöihin. Tammenheimo on naimisissa sosiaalisen median vaikuttajana tunnetun puolisonsa Justus Tammenheimon kanssa.

Lisätietoja:

Peter Tammenheimo
peter.tammenheimo@gmail.com
Puh. 050 55 222 55
Instagram: @gaybeertraveller

Jonas Sahlberg
jonas@kimitoberiwing.com
Puh. 040 596 3317
Instagram: @kimitobrewing
www.kimitobrewing.com

Share This:

PANIMO HIMO LANSEERAA KANTAA OTTAVAN PRIDE-OLUEN

Himo Homo Pacific NEIPA (7,4 %) lanseerataan keskiviikkona 5.6. Olut on tehty yhteistyössä olutvaikuttaja Peter Tammenheimon kanssa.

KEVÄÄLLÄ 2023 Pirkkalan K-Citymarketin suojissa toimiva innovatiivinen käsityöläispanimo Panimo Himo loi yhteistyössä olutvaikuttaja Peter Tammenheimon kanssa ensimmäisen Himo Homo -oluen. Oluen tarkoituksena oli kiinnittää huomiota seksuaalivähemmistöjen tasapuoliseen kohteluun ja ihmisoikeuksiin Pride-filosofian hengessä.

Kun Himo Homo -projektia käynnistettiin, uusi olut nimettiin humoristinen pilke silmäkulmassa, mutta samalla oltiin äärimmäisen vakavissaan. Lähtökohdaksi otettiin Yhdysvaltain länsirannikko, josta homojen vapautusliike lähti leviämään maailmalle 1970-luvun alussa. Reilun viiden vuosikymmenen aikana vapautusliike on kasvanut nykyisen kaltaiseksi globaaliksi Pride-juhlaksi.

Tänä päivänä Pride-filosofialla tarkoitetaan sellaista ajattelua, jonka mukaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt voivat olla rohkeasti ylpeitä seksuaalisuudestaan ja identiteetistään. Jokaisella pitää olla oikeus olla ylpeästi oma itsensä. Pride-filosofian juuria voidaan löytää mm. 1960-luvun nuorisokulttuuriin vaikuttaneesta hippiliikkeestä, joka kapinoi konservatiivisia arvoja vastaan. Hippien ihannoimat rauhanaate, suvaitsevaisuus ja kanssaihmisten vapauden kunnioittaminen mielletään osaksi Pride-yhteisön sisintä olemusta.

Pia Iiramon suunnittelema etiketti esittelee muun muassa humalien alkuperää ja aromeja.

LÄNNESTÄ ETELÄÄN

Kesäkuussa 2023 lanseerattu Himo Homo Go West Session IPA (5,5 %) oli kauppavahvuinen West Coast IPA, joka löysi innoituksensa paitsi homojen vapautusliikkeen syntysijoilta myös olutvallankumouksen alkumetreiltä. Se oli kuin raikas muistuma parinkymmenen vuoden takaa, kun äärimmilleen katkerohumaloitu kirkas ja kuparinruskea olut valloitti maailman hedelmäisen pihkaisella aromimaailmallaan.

Olut oli välitön menestys, ja ensimmäinen 1 200 litran erä myytiin lähes loppuun jo julkaisupäivänään. Myöhemmin syksyllä olutta tehtiin vielä toinenkin erä, joka sekin meni kuin kuumille kiville.

Hyvien kokemusten siivittämänä Himo Homo tekee nyt paluun entistäkin rohkeampana ja ylpeämpänä. Siinä missä ensimmäinen olut sai innoituksensa Pride-liikkeen syntysijoilta, tänä vuonna Himo Homo kääntää kiimaiset silmänsä kohti etelää.

Himo Homo Go South on tyyliltään Pacific NEIPA (7,4 %). Auringonkeltainen mehusteluolut saa aromikkaan ja intensiivisen hedelmäisen luonteensa australialaisista ja uusiseelantilaisista humalista. Hedelmäisten aromien tanssia seuraa kitalakea hyväilevät katkerot 44 EBU:n voimalla. Kaiken taustalla maistuu Nelson Sauvin -humalan tuoma valkoviinimäinen pohjavire.

Olutvaikuttaja Peter Tammenheimo ja Panimo Himon olutmestari Kalle Hirvikoski.

MAAILMAA PARANTAMAAN

Himo Homo -projektin takana on kaikessa yksinkertaisuudessaan maailman parantaminen. Tasa-arvo ja ihmisoikeudet ovat sekä Peter Tammenheimolle että Panimo Himolle intohimo. Niissä ei ole sijaa kompromisseille, kuten ei tässä oluessakaan.

Himo Homo Go South on tehty nautittavaksi. Se on täynnä tunnetta, makua, yksilöllisyyttä ja ylpeää identiteettiä sekä symboliikkaa. Humalat on tarkoin valittu, ne tulevat kaukaa etelästä eli Australiasta ja Uudesta-Seelannista, eikä niiden määrissä ole säästelty. Päähumalana on supertrendikäs ja intensiivisen hedelmäinen Nectaron. Siitä löytyy muun muassa ananasta, passionhedelmää, kiiviä, persikkaa ja sitrusta.

Nelson Sauvin -lajike on saanut nimensä Sauvignon Blanc -rypäleeltä, jota sen aromimaailma paljolti muistuttaa. Se antaa tähän olueen valkoviinimäistä ryhdikkyyttä ja ruohoisia aromeja. Pacific Jade -lajike puolestaan antaa Himo Homolle sen pehmeän katkeruuden ja tukee samalla oluen aromaattista profiilia.

Myös oluen alkoholiprosentti (7,4 %) kiinnittää huomion tärkeään asiaan. Se on suora kiitos ja kunnianosoitus vuonna 1974 perustetulle Setalle. Tänä päivänä Setan roolista ja toiminnasta voidaan olla montaa mieltä, mutta viimeisen 50 vuoden aikana Seta r.y. edistänyt seksuaalista tasavertaisuutta äärettömän paljon sekä onnistunut vaikuttamaan jopa lainsäädäntöön. Ilman Setaa sateenkaari olisi tänä päivänä paljon nykyistä himmeämpi.

Nostetaan malja kesälle, homoille ja koko Pride-yhteisölle. Kellistä Homo kielellesi ja anna sen kasvaa suussasi. Antaudu koko suun täyttävään hyvän olon tunteeseen. Niele ja nauti! 

Share This:

Fuller’sin myynnissä Asahille vain lopputulos merkitsee

Tänä vuonna yksi suurimmista olutmaailmaa kuohuttavista puheenaiheista on ollut vuodesta 1845 perheomisteisena pysyneen lontoolaisen Fuller’sin myynti japanilaiselle Asahille. Aluksi kauppaa vastustettiin rajusti, mutta pölyn laskeuduttua karkeimmat soraäänet ovat hiljenneet. Voisiko sittenkin olla niin, että me tavalliset kuluttajat selviämme tunteita herättäneestä panimokaupasta voittajina?

FULLER’SIN HISTORIAN voidaan katsoa alkaneen vuonna 1816, jolloin Thames-joen rannalle avattiin panimo nimeltä The Griffin Brewery. Sen perustivat veljekset Douglas ja Henry Thompson, jotka kuitenkin ajautuivat taloudellisiin vaikeuksiin ja tarvitsivat varakasta sijoittajaa pelastamaan yrityksensä konkurssilta.

Tässä kohtaa mukaan kuvioihin astui muuan John Fuller ilman päivänkään kokemusta panimoalalta. Hän kuitenkin onnistui nostamaan yrityksen jaloilleen ja osti lopulta Thompsonit ulos.

Fullerin kuoltua vuonna 1839 panimon johtoon astui hänen poikansa John Bird Fuller, joka jätti nopeasti merkkinsä Ison-Britannian kunniakkaaseen oluthistoriaan.

Fuller nuorempi yhdisti voimansa toisen panimoyrittäjän Henry Smithin ja tämän lankomiehen, panimomestari John Turnerin kanssa. Vuonna 1845 allekirjoitettiin uuden panimoyhtiön perustamisasiakirja.

Yhtiön nimeksi tuli Fuller, Smith & Turner, mutta panimolle nimensä antoi yksin Fuller. Yritys kasvoi tasaisesti ja ennen panimotoimintojen myymistä Asahille se harjoitti oluenpanon lisäksi muun muassa tukkukauppaa sekä operoi tai tai vuokrasi noin 400:aa pubia ja hotellia ympäri Englantia.

Fuller’s vuokraa tai operoi noin 400 pubia ja hotellia eri puolilla Englantia. Karkeasti puolet niistä sijaitsee Suur-Lontoon alueella. The Mawson Arms / The Fox and Hounds on aivan panimon kyljessä kiinni. Se on Ison-Britannian ainoa pub, jolla on virallisesti kaksi nimeä.

FULLER’S PYSYI TIUKASTI omistajasukujensa hallinnassa 173 vuoden ajan, eikä muutoksen merkkejä ollut ilmassa. Kävin viime vuodenvaihteessa Lontoossa haastattelemassa pääpanimomestari Georgina Youngia, jonka kanssa istuimme pubissa alun kolmatta tuntia ja keskustelimme pitkään muun muassa yrityksen arvoista.

Young kertoi, että Fuller’sin keskeisimpiä arvoja ovat perhe ja työyhteisön kannustaminen.

– Being part of the family, Young totesi ja viittasi tällä ilmauksellaan kahteen asiaan; Fuller’sin omistajien ja työntekijöiden väliseen hyvään suhteeseen sekä panimon uskolliseen asiakaskuntaan

Keskustelussamme mikään ei viitannut siihen, että alle kuukauden kuluttua tuosta hetkestä räjähtäisi uutispommi.

Siksi ydinliiketoimintojen myynti japanilaiselle panimojätille tuli niin minulle kuin kaikille muillekin Fuller’sin ystäville kuin salama kirkkaalta taivaalta. Syvä epäusko, hämmästys, järkytys ja huoli olivat kollektiivisia tunnetiloja, ymmärrettävästi.

Jonkinasteinen järkytys panimon myynti oli varmaankin myös Georgina Youngille, joka hyvän ystävänsä houkuttelemana päätti jättää Fuller’sin ja muuttaa synnyinkaupunkiinsa Bristoliin, jossa hän työskentelee tätä nykyä Bath Alesin uuden huippumodernin panimon johdossa.

Georgina Young

KOLMEN VIIME VUODEN aikana Asahi Group on käynyt tiuhaan panimo-ostoksilla Euroopassa. Vuonna 2016 yhtiön omistukseen siirtyi tukku tunnettuja tuotemerkkejä kuten Grolsch, Peroni ja Meantime. Seuraavana vuonna Asahin ostolistalla olivat Pilsner Urquell, Velkopovický Kozel, Tyskie, Lech, Drehel ja Ursus sekä iso liuta paikallisia merkkejä Itä-Euroopasta.

Kun huomioidaan yleinen vilkkaus panimomarkkinoilla ja olutjättien mielenkiinto nousevia pienpanimoita kohtaan, Fuller’sin myynnin ei luulisi tulleen yllätyksenä. Mutta se tuli, ja ensireaktio oli sen mukainen.

Vahvimmat tunteenpurkaukset tulivat odotetusti lähes 200 000 jäsenen Campaign for Real Ale (CAMRA) -kuluttajajärjestöltä, joka ilmaisi järkyttyneensä Fuller’sin panimotoimintojen myynnistä ja kannusti jäsenistöään vastatoimiin.

– Meidät on petetty. Uskoimme, että Fuller’sin omistajasuvut olisivat sitoutuneet oluenpanon jatkamiseen Lontoossa ainakin seuraavat 200 vuotta, kirjoitti Camran Lontoon-osaston puheenjohtaja John Cryne jäsenille osoitetussa sähköpostissaan.

Asahi on ostanut viime vuosina useita eurooppalaisia panimoita. Fuller’sin mukana Asahille siirtyivät myös Dark Star ja Cornish Orchards -brändit.

ULKOMAILLA UUTINEN otettiin vastaan yhtä suurella tyrmistyksellä kuin Britanniassa. Etenkin edulliselta kuulostava 250 miljoonan punnan (286 milj. €) myyntihinta herätti kummastusta. Monissa keskusteluissa nousi esiin Ballast Pointin myynti vuonna 2015 miljardin dollarin hintaan Constellation Brands -yhtiölle. Voiko siis vaivaiset 20 vuotta toiminut uuden aallon pienpanimo olla yli kolme kertaa arvokkaampi kuin lähes 10 kertaa vanhempi lontoolainen instituutio?

Minä ainakin olisin maksanut Fuller’sista enemmän, jos taskussa olisi ollut miljardi tai pari ylimääräistä.

Pitää kuitenkin muistaa, että oluenpano on pienten katteiden liiketoimintaa ja tuhansista itsenäisistä pienpanimoista huolimatta globaalit markkinat jaetaan muutamien suurten toimijoiden kesken. Yksittäinen panimo voi olla kannattava, mutta ani harvoin se on omistajilleen mikään kultakaivos, paitsi jos se saadaan myytyä oikeaan aikaan.

Fuller’sin kohdalla voidaan sanoa, että yrityksen kannattavin osa löytyy sen ydintoimintojen ulkopuolelta, pubeista ja hotelleista, joissa operatiivisen toiminnan lisäksi rakennuskannan arvo kasvaa koko ajan.

Kun vielä suurin osa Fuller’sin kiinteistöomistuksista sijaitsee Lontoossa, yhtälö näyttää selvältä: Tulevaisuus on palveluissa, elämysten tuottamisessa ja kiinteistöbisneksessä. Asiakkaille panimotoimintojen myynti näkyy parhaassa tapauksessa entistä parempina palveluina ja viihtyisämpinä pubikokemuksina. Kaupasta saatavasta neljännesmiljardin punnan potista riittää varmasti investoitavaa pubien ja hotellien fasiliteetteihin.

Viiden punnan hintaa pidetään Isossa-Britanniassa pintin kipurajana. Panimokaupan myötä Fuller’s-tuopin hinta saattaa laskea, mikäli Asahi pyrkii kasvattamaan markkinaosuuttaan.

FULLER’SIN OLUIDEN tulevaisuudesta ja varsinkaan laadusta en olisi huolissaan. Uskon, että Fuller’s ja sen mukana tuleva Dark Star saavat jatkossakin päättää itsenäisesti omasta tuotannostaan ja standardeistaan. Arvostettujen brändien ja perinteiden kunnioittaminen on myös Asahin etujen mukaista ja oleellinen osa japanilaista perimää.

Tämän minulle vahvisti Fuller’sin Brewing Manager Guy Stewart, jota kävin tapaamassa Lontoossa heinäkuussa.

– Me jatkamme oluen valmistusta aivan kuin tähänkin asti. Asahi on hyvä isäntä, joka arvostaa Fuller’sin taitotietoa ja perinteitä. Asahi osti meidät nimenomaan siksi, että olemme omalla sarallamme parempia kuin kukaan muu.

Guy Stewart

NÄYTTÄÄKIN TODENNÄKÖISELTÄ, että Asahi-kaupassa kaikki osapuolet  voittavat, myös kuluttajat.

Fuller’s ja varsinkin Dark Star voittavat kaupassa parempina vientinäkyminä. Vaikka Fuller’s tunnetaan maailmalla jo melko laajasti, Asahin verkostot ja pääomat tarjoavat sille aivan eri kokoluokan myynti- ja markkinointikoneiston kuin toiminta itsenäisenä perheomisteisena oluenvalmistajana.

Samalla Asahi saa omille tuotteilleen jalansijaa brittimarkkinoilta, mutta yhtä lailla brittikuluttajat hyötyvät Asahin laajasta portfoliosta.

Itse asiassa, viime kädessä kaikkein suurin voittaja saattaa olla juurikin se tuiki tavallinen oluenystävä. En yhtään hämmästyisi, jos Asahi päättäisi uida brittiyleisön liiveihin laskemalla kipurajoille noussutta pintin hintaa ja samalla investoimalla voimakkaasti esimerkiksi panimon laitekantaan.

Samoilla linjoilla oli myös kesällä Helsingissä vieraillut kuuluisa brittiläinen olutkirjoittaja Tim Webb, jonka kanssa minulla oli ilo jutella Suomen Paras Olut -kilpailun tuomaristossa.

– Katsotaan nyt vaikka Urquellia, joka on nyt kaikin tavoin paljon paremmassa kunnossa kuin ennen myymistään Asahille. Fuller’sille käy aivan samalla tavalla Asahin siipien suojassa, mies pohdiskeli.

Sitä paitsi Fuller’sin kyltit eivät ole katoamassa Lontoon katukuvasta minnekään. Pubit ja hotellit jatkavat toimintaansa niin kuin tähänkin asti, mutta jatkossa ne ostavat oluensa pääosin Asahilta.

Sen verran vaikutusta voi olla, että joissain pubeissa Frontier-hana saanee viereensä Asahi Super Dryn, Peronin tai Pilsner Urquellin, mene ja tiedä. Oluenystävänä en näe tässä isoja uhkia.

Tunnettu brittiläinen olutkirjoittaja Tim Webb (kuvassa oikealla) uskoo, että Fuller’sille käy Asahin alaisuudessa samoin kuin kävi Pilsner Urquellille, eli oluiden laatu tulee entisestään paranemaan. Kuvassa vasemmalla on belgialainen oluttuomari Yannick De Cocqueau.

LÄHIHISTORIA ON todistanut, että panimo voi säilyttää laatunsa ja identiteettinsä omistajanvaihdoksesta huolimatta. Käsi pystyyn, joka uskoo huomanneensa panimoiden laatukriteerien laskeneen Pilsner Urquellin, Lagunitaksen tai Ballast Pointin tapauksissa?

Firestone Walkerin Adrian Walker totesi minulle, että iso kasvoton isäntä ei ole automaattisesti mikään paholainen, joka pyrkii tuhoamaan tieltään kaiken elollisen. Päinvastoin, usein kyseessä on strateginen kumppanuus, joka hyödyttää molempia osapuolia. Näin uskon käyvän myös Fuller’sin ja Asahin kohdalla.

Edelleenkin tulen aina Lontoossa käydessäni suosimaan Fuller’sin pubeja ja olutmerkkejä sekä karttamaan Greene Kingin vastaavia, aivan kuten tähänkin asti.

Fuller’sin Brewing Manager Peter Tammenheimon haastateltavana.

Share This:

Yläluomileikkaus parantaa elämänlaatua

Yläluomileikkaus antaa silmille tilaa, piristää ilmettä ja nuorentaa katsetta.

Yläluomileikkaus on yleisin kauneuskirurginen toimenpide. Onnistuneen yläluomileikkauksen jälkeen tulos on heti näkyvissä ja toipumisaika verrattain lyhyt. Edes sairauslomaa ei tarvita. Leikkauksen jälkeinen turvotus ja verenpurkaumat paranevat noin kahdessa viikossa, sen sijaan haavan lopulliseen parantumiseen saattaa mennä jopa vuosi.

Kuva ennen leikkausta ja leikkauksen jälkeen. Katseeseen on tullut tilaa ja silmät näyttävät suuremmilta. Myös oikean kulmakarvan alla ollut ihonvärinen luomi on poissa.

Kelan linjauksen mukaan yläluomileikkaus on kirurginen toimenpide, jonka voi tehdä joko silmälääkäri tai plastiikkakirurgi, mutta se ei tunnu juurikaan rajoittavan esteettisiä hoitoja tarjoavia klinikoita. Esimerkiksi Cityklinikalla silmäluomileikkauksia tekevät (myös) yleislääkärit.

Esteettisissä yläluomileikkauksissa asiakkaan vastuu korostuu. Pelkän hinnan perässä juokseminen voi kostautua. Jokaisen leikkaukseen hakeutuvan asiakkaan tulisi vähintään varmistaa leikkaavan lääkärin nimi ja ammatillinen pätevyys. Kun nimi on tiedossa, pätevyys (lääkärinoikeudet) on helppo tarkastaa Valviran ylläpitämästä julkisesta tietopalvelusta.

Julkiselle vai yksityiselle?

Yläluomileikkauksia tehdään sekä julkisella että yksityisellä puolella. Julkisella puolella leikkaukset ovat asiakkaan kannalta edullisia ja turvallisia, mutta sinne päästäkseen pitää täyttää tiukat lääketieteelliset kriteerit.

Yksityisellä puolella hintahaitari on pitkä ja leveä. Yleisesti leikkauksen hinta vaihtelee 1 000 ja 2 000 euron välillä, mutta selvästi kalliimpiinkin hintoihin törmää tuon tuosta. Hintoja vertaamalla asiakas voi helposti säästää jopa tuhat euroa turvallisuudesta ja leikkauksen laadusta tinkimättä.

Hintoja vertaillessa kannattaa ottaa huomioon myös mahdolliset piilokulut kuten poliklinikka- ja toimistomaksut.

Yksilölliseen tarpeeseen

Jokaiseen leikkaukseen kuuluu yksilöllinen konsultaatio ja leikkaussuunnitelma. Useimmiten konsultaatiokäynti on asiakkaalle maksuton.

Mikäli yläluomi aiheuttaa merkittävää toiminnallista haittaa, kannattaa selvittää mahdollisuus leikkaukseen julkisella puolella.

Roikkuvat yläluomet voivat tarkoittaa kolmea sairautta, joita ovat lippaluomi, kulmakaarien roikkuminen tai riippuluomi. Suurin osa näistä voidaan luokitella esteettisiksi, jolloin lääketieteelliset kriteerit eivät täyty.

Joskus kuitenkin riippuva luomi voi aiheuttaa toiminnallista haittaa kuten hankausärsytystä tai näkökentän rajoittumista.

Näkökenttää rajoittava haitta katsotaan lääketieteelliseksi perusteeksi silloin, kun yläluomen reunan etäisyys mustuaisaukon keskipisteestä on alle kaksi millimetriä.

Mikäli lääketieteelliset kriteerit täyttyvät, leikkaus maksaa julkisella puolella silmälääkärin tai plastiikkakirusgin tekemänä noin 200 euroa. Yksityisellä puolellakin leikkaus tulee perushintaa halvemmaksi, koska tällöin lääkärinpalkkiosta ei peritä arvonlisäveroa.

Yleisesti hyväksytty kauneusleikkaus

Kauneus & Terveys -lehden teettämän kyselytutkimuksen mukaan 96 prosenttia naisista hyväksyy esteettiset silmäluomileikkaukset ja voisi harkita sellaista myös itselleen.

Suurin osa yläluomileikkauksista tehdään edelleen yli 50-vuotiaille naisille, mutta sekä miesten että nuorempien naisten osuus kasvaa kaiken aikaa.

Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että jos raskaista yläluomista on fyysistä, psyykkistä tai esteettistä haittaa, kannattaa hakeutua leikkaavan lääkärin arvioitavaksi. Haitan ei siis todellakaan tarvitse olla toiminnallista (lääketieteellistä), vaan se voi yhtä hyvin olla myös henkistä tai esteettistä.

Kun itse hakeuduin leikkaukseen alkuvuodesta 2019, haitta oli yksinomaan esteettinen.

Leikkauksen kulku

Olin jo usean vuoden ajan miettinyt yläluomileikkausta, ja nyt 46-vuotiaana miehenä aloin jo edustaa asiakaskunnan valtavirtaa. Kohtalaisen raskaista luomista ei ole ikinä ollut minulle toiminnallista haittaa, mutta markiisin tavoin silmän ylle laskeutuva löysä ihopoimu oli tehnyt tehtävänsä. Peilissä näin väsähtäneet, surumieliset kasvot.

Olin tutkinut varsin tarkkaan eri lääkäriklinikoiden ja yksityisten sairaaloiden tarjontaa, tehnyt hintavertailuja sekä jutellut asiasta usean silmälääkärin tai plastiikkakirurgin kanssa muun muassa I Love Me -messujen yhteydessä. Kaiken tämän perusteella hakeuduin leikattavaksi Lääkäriklinikka Esteticille, jossa minut operoi plastiikkakirurgian erikoislääkäri Jouni Pietilä

Konsultaation ja esitietojen antamisen jälkeen pääsin nopeasti leikkaukseen. Itse toimenpide kesti arviolta vajaan tunnin, mutta kaikkine valmistautumisineen ja toipumisineen minulta meni klinikan tiloissa aikaa nelisen tuntia.

Leikkaussalissa sain aluksi Obucain-silmätippoja, jotka sisältävät oksibuprokaiinia. Se on paikallispuudute, jolla saadaan nopeasti lyhytkestoinen puudutus silmän pintaan. Rauhoittavana esilääkityksenä minulle annettiin midazolaamia (3 ml) ja diatsepaamia (2 ml).

Leikkaus tehtiin paikallispuudutuksessa, mutta samalla minut laskettiin eräänlaiseen puolinarkoosiin, sillä sain vielä ketamiinia (0,7 ml), joka saa aikaan niin sanotun dissosiatiivisen anestesian eli tietoisen mielen irtautumisen aistihavainnoista. Tämän johdosta en tuntenut esimerkiksi puudutteen kivuliasta injektointia tuntoherkälle silmänseudulle.

Molemmista yläluomistani poistettiin sukkulan muotoinen ihosuikale, joka oli suurimmillaan kahdeksan millimetriä leveä. Samalla ihon alta poistettiin rasvaa kolmesta kohtaa. Lisäksi Jouni Pietilä leikkasi pyynnöstäni oikean kulmakarvan alla kohonneen värittömän luomen ilman eri korvausta.

Vaikein kohta leikkauksessa on silmän sisänurkka, jossa hieman syvemmällä on ikään kuin piilossa vielä yksi rasvalisuke. Usein se jätetään poistamatta, jolloin tämä pieni rasvapallukka jää painamaan silmän sisänurkkaa ja saattaa ajan mittaan äityä kiusalliseksi vaivaksi. Kokenut lääkäri osaa tehdä luomileikkauksen yhteydessä oikeaan kohtaan ylimääräisen viillon, jolloin kaikki ylimääräinen rasva saadaan ulos.

Leikkauksen jälkeen olin tokkurainen, mutta parin tunnin levon jälkeen jo täysin kykenevä kävelemään kotiin.

Tulos näkyi välittömästi. Katse oli kirkas ja avara, aivan kuin kasvoiltani olisi lähtenyt viisi vuotta pois. Lisäksi mielialani kohosi välittömästi eli tulos tuntui myös henkisellä puolella.

Toipuminen nopeaa

Leikkauksen jälkeisenä päivänä silmien seutu oli kuin pitkän ottelun hävinneellä nyrkkeilijällä. Turvotus ja mustelmat olivat melkoisia, mutta isoilla aurinkolaseilla ne sai peitettyä. Töihinkin menin aivan normaalisti.

Pahimmillaan mustelmat olivat kolmantena päivänä leikkauksesta, mutta sen jälkeen ne alkoivat pikkuhiljaa parantua.

Ompeleet poistettiin viikon kuluttua leikkauksesta, jolloin kasvoni olivat edelleen varsin rujon näköiset. Kahden viikon kuluttua jäljellä oli enää voimakkaasti punertava arpi. Se oli helppo meikata piiloon.

Tottahan ne mustelmat häiritsivät, koska noille kyseisille päiville minulla oli sovittuna työillallisia sekä eräskin juhlatilaisuus, jossa oli paikalla tunnettuja elokuvatähtiä kuten Jennifer Saunders, Rosamund Pike ja Taron Egerton.

Leikkausarpien paraneminen on hyvin yksilöllistä. Toisilla punotus katoaa kolmessa-neljässä kuukaudessa ja toisilla siihen saattaa mennä jopa vuosi. Minulla arvet paranivat melko tarkalleen puolessa vuodessa.

Vaikutus näkyy ja tuntuu

Oman leikkaukseni lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen. Nuorekkaamman ilmeen lisäksi olen huomannut uneni laadun, keskittymiskykyni sekä yleisen jaksamiseni kohentuneen selvästi. Muun muassa näyttöpäätetyöhön on helpompi keskittyä, kun silmien aukipitäminen ja katseen kohdistaminen eivät vaadi enää ylimääräisiä ponnisteluja.

Jälkeenpäin ajatellen tulos on siis kaiken vaivan ja rahan arvoinen. Lähinnä harmittaa vain se, etten tohtinut mennä leikkaukseen jo vuosia aiemmin. Leikkauksen maksoin itse, mutta sain kaupan päälle luomen poiston kulmakarvan alta.

Jos olet ajatellut yläluomileikkausta, kannattaa ryhtyä tuumasta toimeen ja mennä konsultaatioon. Älä arkaile vuosia kuten minä tein, se on vain turhaa odotusta. Roikkuvista luomista ei todellakaan tarvitse olla edes toiminnallista haittaa, vaan oma tuntemus riittää ja peili kertoo loput.

Sitä paitsi, ehkäpä sinulla on ollut oireita kuten aamuväsymystä tai keskittymisvaikeuksia, joiden syitä et tiedä. Ne saattavat hyvin johtua siitä, että raskaat yläluomet painavat esimerkiksi näyttöpäätetyötä tehdessä.

Paitsi itse leikkaukseen, olen sanoinkuvaamattoman tyytyväinen myös saamaani hoitoon koko prosessin ajan. Nyt kun katseeni on taas avara, myös mieli on kirkas ja ajatus kevyt. Onnistuneen leikkauksen hyvät vaikutukset kertautuvat ja heijastuvat positiivisena asenteena minne ikinä menenkin.

Operaation kulku kuvina

Kun saavuin klinikalle, minulle tarjottiin aluksi kuppi teetä sekä esitietolomake, johon päivitin puuttuvat tiedot.
Kaikki on valmista leikkausta varten.
Leikkaussali odottaa.
Plastiikkakirurgian erikoislääkäri Jouni Pietilä ja leikkaussalihoitajana toiminut Vladimir Beljajev.
Oikea silmä työn alla.
Oikean silmän sisänurkka, jossa hieman syvemmällä on vielä yksi rasvalisuke (kuvassa keltainen pallukka), joka voi ajan mittaan äityä kiusalliseksi vaivaksi. Kokenut kirurgi osaa tehdä leikkaushaavan sisällä ylimääräisen viillon, jolloin kaikki liika rasva saadaan ulos.
Silmäluomista poistetut ihosuikaleet ja rasvaa.
Leikkaus on ohi ja saan peilin käteeni ensimmäistä kertaa. Ilme kertoo oleellisen.
Prosessi lähikuvina. Turvotus ja mustelmat olivat pahimmillaan noin kolmantena päivänä, minkä jälkeen ne lähtivät laskuun ja väri alkoi muuttua keltaiseksi. Kahden viikon kuluttua leikkauksesta iho näytti jo melko normaalilta punertavia leikkausarpia lukuun ottamatta.

Share This:

ONNELLISEN ELÄMÄN TAITTINGER

VUONNA 1734 PERUSTETTU Taittinger [lausutaan: tɛ.tɛ̃.ʒe] voi ylpeydellä sanoa olevansa yksi maailman vanhimmista samppanjataloista, edellään ainoastaan Philipponnat (1522), Gosset (1584), Ruinart (1729) ja Chanoinen Frères (1730).

Alkujaan talo tunnettiin nimellä Fourneaux perustajansa Jacques Forneaux’n mukaan, mutta nimettiin uudelleen 1932 Pierre Taittingerin ostettua tilan.

Champagne Taittingerin juuret ulottuvat vuoteen 1734 (joissain lähteissä mainitaan 1732), mikä tekee siitä yhden maailman vanhimmista samppanjataloista.

Vuodesta 1945 vuoteen 1960 talon johtajana toimi Pierren kolmas poika Francois, jonka kaudella Taittinger osti Ranskan vallankumouksen aikaan tuhoutuneen 1200-luvulta peräisin olevan St. Niçaissen luostarin rauniot ja rakensi maanalaisen kellariverkostonsa tälle historialliselle paikalle.

Francois’n kuultua tapaturmaisesti vetovastuuseen astui hänen veljensä Claude, joka johti taloa peräti 45 vuotta aina vuoteen 2005. Clauden ansioiksi lasketaan Taittingerin brändin nostaminen maailmanmaineeseen ja suurien samppanjan valmistajien joukkoon.

Heinäkuussa 2005 Taittinger vaihtoi omistajaa, kun amerikkalainen pääomasijoittaja Starwood Capital Group osti perheyrityksen. Vaihdos oli kuitenkin lyhytaikainen, sillä Pierre Taittingerin pojanpoika Pierre-Emmanuel lunasti tilan takaisin 660 miljoonan euron kauppahintaan.

Nykyään Taittinger on tuotantomäärällä mitaten maailman seitsemänneksi suurin samppanjan valmistaja, ja Pierre-Emmanuelin molemmat Clovis ja Vitalie työskentelevät yrityksessä.

Minulla oli suuri ilo tavata Vitalie Taittinger. Yksi niistä hetkistä ja kohtaamisista, jotka eivät kai milloinkaan unohdu.

TOUKOKUUSSA HELSINGISSÄ järjestettiin kupliva Taittinger-iltajuhla, johon myös minulla oli suuri ilo osallistua. Juhlan järjestelyistä vastasi Taittingerin maahatuoja Social Wines ja sitä emännöi suuri samppanjan ystävä Mirva Saukkola.

Itseoikeutettuna kunniavieraana paikalla oli Vitalie Taittinger.

Pörssi-ravintolassa pidetyssä tilaisuudessa oli tarjolla viittä eri samppanjaa, joista oma suosikkini oli Brut Prestige Rosé, tyylikäs, monivivahteinen ja reilusti punaisia marjoja aromeiltaan muistuttava pienikuplainen herkku.

Omasta mielestäni laadukas rosésamppanja on ehkä kaikkein juhlavin ja monikyttöisin viini. Se sopii yhtä lailla kesän lämpöön kuin talvisiin pakkasiltoihin, seurusteluun ja ruokapöytään. Kesällä Taittinger Rosé on on omiaan esimerkiksi punalihaisen grillatun kalan seuraan.

Olen aiemmin valottanut suhdettani muun muassa Bollinger-samppanjaan, jonka kanssa olemme päässeet molemminpuoleisen ystävyyden tasolle. Viimeisen parin vuoden aikana kuitenkin myös Taittinger muutaman muun laatusamppanjan ohella on tullut minulle huomattavan läheiseksi.

Taittinger Brut Prestige Rosé. Moniulotteinen, elegantti tuoksu on täynnä kypsää marjaisuutta, puolukkaa, punaherukkaa, mansikkaa. Maku on kuiva ja täydellisesti linjassa tuoksun kanssa. Viinissä on lisäksi mausteisen yrttisiä ja mineraalisia vivahteita. Pienet kuplat korostavat hapokkuutta, joka tuo viiniin sille ominaista ryhdikkyyttä, raikkautta ja mineraalisuutta. Jälkivaikutelma on rapsakka, marjainen, kirsikkainen ja aavistuksen yrttinen.

SAMPPANJASSA VIEHÄTTÄÄ sen perinteet, historia ja siihen liittyvät monet kuplivat anekdootit. Mutta unohtaa ei sovi myöskään viinin valmistusta, joka vaatii paljon taitoa, kokemusta ja käsityötä.

Laadun kannalta tärkeintä on cuvée eli sekoitus. Niin sanotut perussamppanjat ovat valmistajiensa käyntikortteja, ja vaatii todellista taitoa valmistaa vuodesta ja satokaudesta toiseen tasalaatuisia sekoituksia, joissa jokaiselle talolle tyypilliset nyanssit pysyvät muuttumattomina.

Jokainen samppanjapullon avaaminen on aina elämys, olettaen että viini pullossa ei ole päässyt pilaantumaan. Samppanjassa maistuu flavoreiden lisäksi tuhannet kuplivat muistot, mielikuvat, tunteet ja tarinat.

Siksi samppanjan kanssa on niin helppo olla onnellinen!

Hyvässä seurassa ja hyvän juoman äärellä on helppo olla onnellinen. Kuvassa ystäväni ja kollegani Mia Rouvinen. Taustalle tupsahti Sami Hyypiä vaimoineen.

Share This:

PRAHAN PARHAAT URQUELL-PUBIT

PILSNER URQUELL tulee saksan kielestä ja viittaa alkuperäiseen pilseniläiseen lähteeseen tai kaivoon, josta nostettiu vesi mullisti oluenvalmistuksen Plzeňin kaupungissa vuonna 1842. Tšekiksi olut tunnetaan nimellä Plzeňský Prazdroj – pilsnerin alkulähde.

Plzeň sijaitsee viljavalla Plzeňin tasangolla, jossa monet pienet sivujoet yhtyvät Berounka-jokeen. Matkaa Prahasta Plzeňiin on vajaat sata kilometriä, joten Plzeň on Prahan-matkaajille helppo ja mukava päiväkohde.

Jos kuitenkin haluat optimoida ajankäyttösi ja päästä nauttimaan alkuperäisestä pilseniläisestä tunnelmasta Prahassa, tässä lyhyt matkaopas kaupungin parhaisiin Pilsner Urquell -pubeihin.

KOLKOVNA OLYMPIA

KOLKOVNA OLYMPIA
http://www.kolkovna.cz/en
Vitězná 619/7
Praha 5

Prahassa on useita Kalkova-ravintoloita. Pieteetillä lasketun oluen lisäksi Kalkovnat tunnetaan hyvästä tšekkiläisestä ruoasta. Nettisivuilta kannattaa tarkistaa, missä päin sijaitsee majoituspaikkaa lähinnä oleva toimipiste. Itse suosin vilkkaimman turistikeskittymän ulkopuolella sijaitsevaa Olympia-ravintolaa. Se on kuitenkin lyhyen kävelymatkan päässä vanhastakaupungista ja helposti saavutettavissa useilla eri raitiovaunuilla.

MINCOVNA

MINCOVNA
www.restauracemincovna.cz
Staroměstské náměstí 930/7
Praha 1 – Staré Město

Mincovna sijaitsee vanhan kaupungin sydämessä keskusaukion laidalla. Baaritiskin yläpuolella hohtavat kupariset olutastiat, joista pastöroimaton Pilsner Urquell lasketaan asiakkaille. Ravintola on myös suosittu ruokapaikka aamusta iltaan.

U ZLATEHO TYGRA

U ZLATEHO TYGRA
www.uzlatehotygra.cz/en/
Husova 17
Praha 1

Perinteinen Pilsner-pub, joka on aina ollut Prahan kulttuuriväen ja silmäätekevien suosiossa. U zlateho tygra tunnetaan erityisesti kirjailija Bohumil Hrabalin (1914–1997) olohuoneena, jossa eksentrinen kirjailija tapasi ystäviään ja kaupungin kulttuurieliittiä.

Tšekin tasavallan ensimmäinen presidentti Vaclav Havel kävi toisinaan pubissa vaimonsa Olgan kanssa. Vuonna 1994 Havel istui täällä nauttimassa Pilsner Urquellia Yhdysvaltain presidentin Bill Clintonin ja ulkoministeri Madelaine Albrightin seurassa.

Kuuluisista asiakkaistaan huolimatta U zlateho tygran suurin tähti on aito ja alkuperäinen Pilsner.

U HROCHA

U HROCHA
Thunovská 10
Praha 1 – Malá Strana

Kun halutaan löytää paikka, missä paikalliset käyvät, Vltavajoen länsipuolella Malá Stranan alueella sijaitseva U Hrocha on oikea osoite. Sisustukseltaan ja tunnelmaltaan hyvin perinteinen ja maanläheinen olutravintola täyttyy lähialueiden asukkaista ilta toisensa jälkeen – sekä sankasta tupakansavusta ainakin kesäkuun alkuun asti, jolloin uuden tupakkalain on määrä astua voimaan.

Itse en usko lain vaikuttavan tuon taivaallista ainakaan kansankuppiloiden tupakointikulttuuriin. Savusta huolimatta tai sen ansiosta tunnelma U Hrochassa kuitenkin hakee vertaistaan. Elämyksen kruunaa taiten laskettu raikas kullankeltainen olut.

LOKAL

LOKAL
http://lokal.ambi.cz/en/
Dlouha 33 (Lokal Dlouhá)
Praha 1 – Staré Město

Lokal-ketjulla on Pahassa viisi viihtyisää pubia, jotka henkivät 1970-luvun moderneja virtauksia. Oluttankkien annetaan olla rohkeasti näkyvillä, ne ikään kuin toivottavat vieraat tervetulleiksi. Ravintolat pidetään aina puhtaina, kuten myös vessat.

Seinillä on humoristista valotaidetta. Lokal-ketju tunnetaan tiiviistä yhteistyöstään Plzeňský Prazdroj –panimon kanssa, joten olutkin tarjoillaan aina kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Pilsner Urquellin asemesta nautin Lokal-pubeissa kuitenkin suodattamatonta Velkopopovický Kozelia, sillä juuri muualta tätä versiota tummasta Velkosta ei juurikaan löydy.

Share This:

YSTÄVYYDELLÄ, BOLLY

Bollingerin juuret Champagnen alueella ulottuvat vuoteen 1585, kun Hennequinsin perhe, yksi Bollingerin perustajista, omisti maata Cramantissa. Nykyään Bollinger on eräs arvostetuimmista samppanjamerkeistä, joka tunnetaan maailmanlaajuisesti myös James Bondin suosikkina.

Pullot2_web

ENNEN BOLLINGER-samppanjatalon perustamista muuan Villermontin perhe harjoitti viininvalmistusta 1700-luvulla. Vuonna 1750 he asettuivat osoitteeseen 16 rue Jules Lopet. Nykyään tässä osoitteessa sijaitsee Bollingerin pääkonttori.

Jacques Bollinger syntyi vuonna 1803 Württembergin herttuakunnan Ellwangenissa, joka sijaitsee jotakuinkin nykyisen Stuttgardin ja Nürnbergin puolivälissä. Vuonna 1822 mies muutti Champagneen ja aloitti työt nyttemmin jo toimintansa lopettaneessa Muller Ruinartin samppanjatalossa.

Samoihin aikoihin monet muut saksalaissuvut alkoivat asuttaa Champagnea, heidän joukossaan mm. Heidsieckit ja Krugit.

Helmikuun kuudentena päivänä vuonna 1829 Jacques Bollinger perusti yhdessä Paul Renaudinin ja Athanase de Villermontin kanssa Aÿn kaupunkiin samppanjatalon. Sen nimeksi tuli Renaudin Bollinger. Talon perustajat sopivat, ettei Villermontin nimeä saisi käyttää pullojen etiketeissä.

Myöhemmin Jacques avioitui Athanasen tyttären Charlotte de Villermontin kanssa, ja talo siirtyi Bollingerin suvun hallintaan. Renaudinin nimi kuitenkin säilytettiin etiketeissä aina 1960-luvulle saakka.

Vuonna 1885 Jacques Bollingerin ja Charlotte de Villermontin tyttärenpojat Joseph ja Georges ostivat yrityksen ja alkoivat kasvattaa sitä voimakkaasti. He hankkivat useita viinitarhoja lähialueilta ja ryhtyivät kehittämään tuotemerkkiä. Vuotta aikaisemmin Englannin kuningatar Victoria oli myöntänyt talolle jo Britannian kuninkaallisen hovihankkijan arvon.

Georges Bollingerin poika Jacques siirtyi yrityksen johtoon vuonna 1918. Hän kasvatti yritystoimintaa edelleen muun muassa ostamalla lisää viinitarhoja ja rakentamalla kellareita.

Kun Jacques Bollinger kuoli vuonna 1941, yritys siirtyi hänen leskensä Elisabeth ”Lily” Bollingerin hallintaan. Madame Lily oli visionääri, jonka ansioksi katsotaan Bollingerin kasvu maailmanmaineeseen. Hän matkusti väsymättä ympäri maailmaa markkinoimassa talonsa samppanjaa. Hänen työnsä loi vakaan pohjan Bollingerin nousulle.

Bollingerin lippulaiva, Cuvée R.D. (Récemment Dégorgé), on niin ikään Madame Lilyn luomus. Sen ensimmäinen vuosikerta oli 1967.

Talon lippulaiva, Bollinger R.D. 2002 menossa lasiin Bollinger-tastingissa.
Talon lippulaiva, Bollinger R.D. 2002 menossa lasiin Bollinger-tastingissa.

Lily Bollinger lausui kuolemattoman aforisminsa London Daily Mailin haastattelussa 17. lokakuuta 1961.

”Juon samppanjaa, kun olen iloinen ja myös ollessani surullinen. Joskus juon sitä yksinäni. Kun minulla on seuraa, samppanja on välttämättömyys. Siemailen sitä, jos minulla ei ole nälkä ja nälkäisenä juon sitä. Muuten en koske juomaan – ellen ole janoinen.”

Lily Bollinger pysyi talon johdossa aina vuoteen 1971, minkä jälkeen häntä seurasivat Claude d’Hautefeuille ja Christian Bizot kunnes vuodesta 1994 lähtien talon johdossa on ollut Ghislain de Mongolfier.

Pullot1_web
Naiset ovat johtaneet menestyksekkäästi useita eri samppanjataloja. Heistä legendaarisin lienee Lily Bollinger, jonka ansiosta Bollinger tunnetaan nykypäivänä joka puolella maailmaa.

ROSÉ JA BOLLINGERIN TYYLI. Ensimmäinen vuosikerta (1976) Bollinger Cuvée Rosé -samppanjaa lanseerattiin vuonna 1977. Täsä askelta Lily Bollinger ei kuitenkaan ehtinyt nähdä.

Bollinger Rosé on maultaan täyteläinen, moniulotteinen ja talon tyylille ominaisesti runsaan hedelmäinen. Roséssa käytetty Pinot Noir -punaviini tulee Bollingerin omilta Grand Cru -tarhoilta. Yllättävänä ruokavinkkinä Bollinger Cuvée Rosé sopii mainiosti nautittavaksi munakokkelin kanssa,

Viimeisen kymmenen vuoden aikana Rosé-samppanjan vienti on kaksinkertaistunut. Yleisesti voidaan puhua rosé-buumista.

Bollingerin periaatteisiin kuuluu, että viinin annetaan ikääntyä vähintään tuplasti pidempään kuin alkuperäisalueluokitus (appellation) edellyttää. Toisin sanoen vuosikerrattomat sekoitukset viettävät kellareissa kolmesta neljään vuotta, vuosikertasamppanjat peräti 8–12 vuotta.

Erittäin kuivat ja elegantit La Grande Année -samppanjat on valmistettu yksinomaan Grand Cru ja Premier Cru -tarhojen rypäleistä. Ne sopivat hyvin tarjottaviksi vaikka läpi juhlavan aterian.

Vaalea vuosikertasamppanja sopii muun muassa mereneläville tai hienostuneelle itämaiselle ruoalle, La Grande Année Rosé lisäksi monien liharuokien seuraan.

Tasting_web

JAMES BONDIN & BOLLINGER. James Bondin kirjallinen isä Ian Fleming mainitsi Bollingerin ensimmäistä kertaa vuonna 1956 romaanissa Timantit ovat ikuisia. Bond-elokuvissa yhteistyö alkoi vuonna 1973 (Elä ja anna toisten kuolla), ja vuonna 1979 julkaistusta 007 Kuuraketti -elokuvasta lähtien Bollinger on ollut mukana yksinoikeudella.

Yhteistyö Bond-tuotannon kanssa perustuu perheiden väliseen läheiseen ystävyyteen, eikä Bollingerin ole tarvinnut maksaa mukanaolostaan maailman menestyksekkäimmässä elokuvasarjassa.

Kaiken kaikkiaan Bollinger on ollut mukana Jame Bond -saagan 14 eri elokuvassa, viimeisimpänä Spectre vuodelta 2015, jossa samppanja on R.D. 2002.

Share This:

MARIMEKKO HELSINKI–PARIISI

MARIMEKKO TUNNETAAN ympäri maailmaa omaperäisistä väreistään ja kuvioistaan. Yrityksen alkuvuosina Armi Ratia rohkaisi suunnittelijoitaan luomaan vapauttavia silhuetteja ja ennennäkemättömiä kuvioita, joiden avulla naiset voisivat ilmaista itseään vapaasti. Designperinnöstä pidetään edelleen tiukasti kiinni.

Marimekossa uskotaan, että edelläkävijyys kuviosuunnittelussa kulkee käsi kädessä oman painotuotannon kanssa. Herttoniemen kangaspaino on toiminut 1970-luvulta lähtien sekä tehtaana että luovana hautomona, jossa suunnittelijat tekevät yhteistyötä painon asiantuntijoiden kanssa pitääkseen yllä designfilosofiaansa ja tunnettuuttaan maailmalla.

Marimekon Herttoniemen-kangaspainosta lähtee maailmalle miljoona metriä kangasta joka vuosi.
Marimekon Herttoniemen-kangaspainosta lähtee maailmalle miljoona metriä kangasta joka vuosi.

MILJOONAN EURON INVESTOINTI. Syyskuun kuudes oli juhlapäivä Marimekon toimitiloissa Herttoniemessä. Sain olla mukana lukuisten kutsuvieraiden kanssa Herttoniemen toimitiloissa, kun miljoona euroa maksanut uusi huippumoderni pesulinja vihittiin käyttöön.

Pesulinjalla peittopasta sekä painoprosessissa jäänyt ylimääräinen väri pestään pois. Tällä varmistetaan se, etteivät valmiin tuotteen värit leviä tai irtoa ensimmäisessä pesussa. Kuumapesussa veden lämpötila on 95 astetta. Koneen jokaisen pesuyksikön lämpötilaa ja veden määrää voidaan ohjata erikseen, sillä erilaiset kankaat vaativat eri pesuohjelmat.

Uusi huippumoderni pesulinja otettiin käyttöön syyskuussa 2016.
Uusi huippumoderni pesulinja otettiin käyttöön syyskuussa 2016.

Suomalaisen designtalon sydämessä syntyy vuosittain noin tuhat kilometriä kangasta. Marimekon kodinmalliston tekstiileistä yli 70 prosenttia on painettu Herttoniemessä. Tästä kumpuaa tunnuslause Printed in Helsinki.

Pesulinjaston vihkiäisissä oli mahdollisuus seurata myös Maija Louekarin suunnitteleman Veljekset-nimisen uutuuskuosin painatusta.

Veljekset on Suomi Finland 100 -juhlakuosi, jossa mystisen metsän kätköissä elää sulassa sovussa karhu, ilves pöllö ja oravaneiti. Inspiraationsa kuosi saa suomalaisista metsistä, kansanperinteestä ja saduista.

Painokoneessa valmistuu Suomi Finland 100 -juhlakuosi Veljekset.
Painokoneessa valmistuu Suomi Finland 100 -juhlakuosi Veljekset.

MARIMEKON IDENTITEETTI syntyy eri tyylilajien vuoropuhelusta. Se ei ole pelkästään graafista, koristeellista tai raidallista, vaan kaikkia niitä yhdessä ja sopivassa suhteessa. Oleellista on, kulloinenkin yhdistelmä on vahvasti kiinni omassa ajassaan.

Maija Isola, Vuokko Nurmesniemi ja Annika Rimala ovat konkareita, jotka loivat vahvan pohjan Marimekon muotokielelle. Heidän tunnusmerkistöään olivat vahvat isot väripinnat ja käsivaralla tehdyt graafiset muodot. Pensseliviivat, värien päällekkäin painaminen ja erittäin yllättävät värien yhdistämiset ovat niin ikään jäljittelemättömiä ja lunastaneet paikkansa kuviosuunnittelun ytimessä.

1980-luvulla kuviointiin tuli mukaan rasterointitekniikkaa, jolla haettiin laveahkoja tunnelmia. Se oli omiaan jatkamaan tuttua kuviokieltä. Suomen geopiliittisen sijainnin tähden graafiseen kuviointiin on tullut vaikutteita idän suunnalta, esimerkkinä koristeelliset ornamentilliset kuviot.

Kuluvan vuosituhannen suunnittelijoista Maija Louekari, Eija Hirvi ja Aino-Maija Metsola ovat tuoneet oman sävynsä Marimekon kuviokieleen, erityisenä piirteenä viivapiirrokset yhdistettyinä voimakkaisiin väripintoihin.

Marimekon filosofiaan kuuluu painaa kankaan reunaan myös suunnittelijan nimi.
Marimekon filosofiaan kuuluu painaa kankaan reunaan myös suunnittelijan nimi.

FUNKTIONAALINEN ARJEN ESTETIIKKA tulee esiin Marimekko-kodissa, jonka uutuudet saivat maailmanensi-iltansa viime keväänä Milanon designviikolla. Marimekko-koti rohkaisee ja inspiroi ihmisiä ilmaisemaan itseään sisustamisen kautta ja luomaan kodistaan inspiroivan tilan ja arjen voimavaran. Marimekko-koti oli vahvasti esillä Helsinki Design Weekin tapahtumissa 1.–11.9.

Marimekko korostaa arvoissaan yhdessä tekemisen meininkiä sekä rohkeutta luoda jotain ainutlaatuista ja merkityksellisyyttä. Arvojen kanssa linjassa oleva yhteistyökumppani löytyi helsinkiläisestä Pastor-ravintolasta, jonka kanssa päädyttiin yhteistyöhön sekä sisustuksessa että henkilökunnan työvaatteissa.

Laajan yhteistyön kautta tavoitellaan elämyksellistä lisäarvoa ravintolan asiakkaille. Samalla ravintola toimii Marimekon käyntikorttina tuhansille kotimaisille ja ulkomaisille matkailijoille vuosittain.

Ravintola Pastorissa valmistuu Marimekon nimikkodrinkki, joka tarjoillaan luonnollisesti Marimekon Sukat makkaralla -juomalaseista.
Ravintola Pastorissa valmistuu Marimekon nimikkodrinkki, joka tarjoillaan luonnollisesti Marimekon Sukat makkaralla -juomalaseista.

PARIISIN MUOTIVIIKOILLA Marimekko julkisti näyttävästi kevään ja kesän 2017 vaatemallistonsa. Mallistossa Marimekon alkuvuosien vallankumoukselliset ajatukset yhdistyvät nykypäivän yllättäviin designideoihin.

Tätä yhdistelmää heijastavat malliston boheemit tyylit, Liselotte Watkinsin ja Paavo Halosen suunnittelemat raikkaat kuviot sekä nahka- ja canvas-asusteet yhdessä värikkäiden ja eleganttien korujen kanssa.

Marimekon mukaan käsitys luksuksesta on muuttumassa ja ihmiset haluavat entistä enemmän sijoittaa kestävään elämäntapaan ja vaatetukseen, nauttia elämästä sellaisena kuin se on ja kulkea omia polkujaan. Tällöin suomalaisen designin ikonit tuntuvat edelleen ajankohtaisilta ja löytävät paikkansa modernin naisen vaatekaapista uusien Marimekko-klassikkojen rinnalla.

Marimekko julkisti kevät-ja kesä 2017 -mallistonsa Pariisin muotiviikoilla.
Marimekko julkisti kevät-ja kesä 2017 -mallistonsa Pariisin muotiviikoilla.

Share This:

35-VUOTIAS NOREX JUHLI TYYLILLÄ

SYYSKUUN ALUSSA Norex Spirits Oy:n nimi muuttui Norex Selected Brands Oy:ksi osana yrityksen 35. juhlavuoden ohjelmaa. Huhtikuussa 1981 perustettu yhtiö toimi aluksi agenttina monille erilaisille tuoteryhmille.

Paljon on tapahtunut alkoholirintamalla kolmen ja puolen vuosikymmenen aikana, mutta yrityksen historiasta löytyy myös pysyvyyttä. Se jos mikä kertoo luottamuksesta ja hyvästä yrityskulttuurista. Camus Cognac ja Disaronno originale olivat ensimmäisiä edustuksia, jotka edelleen kuuluvat valikoimaan.

Maailman suurin yksityinen konjakkitalo Camus on Norexin tapaan perheyritys.
Maailman suurin yksityinen konjakkitalo Camus on Norexin tapaan perheyritys.

Toimitusjohtaja Tomas Lönnberg korostaa, että itsenäisenä perheyrityksenä Norexilla on mahdollisuus toimia joustavasti ja asiakkaiden eduksi. Omistajuus, jolla on kasvot, antaa merkittävää kilpailuetua alati muuttuvilla markkinoilla.

Suomen heikosta taloustilanteesta riippumatta Norex Spirits on kasvanut ja kehittynyt. Yrityksessä läpikäytiin sukupolvenvaihdos vuonna 2011, ja sen jälkeen liikevaihto on noussut vahvasti ollen viime vuonna jo 23 miljoonaa euroa.

JUHLAVUODEN KUNNIAKSI fokus on entistä enemmän tulevaisuudessa ja liiketoiminnan jatkuvassa kehittämisessä. Tätä viestii myös nimenmuutos, joka selkeyttää brändiä ja samalla viittaa pitkäjänteiseen työhön laadukkaiden tuotemerkkien kumppanina.

Norex Selected Brandsin päämiehiä ovat muiden muassa Nicolas Feuillatte, Parés Baltà, Giovanni Bosca Tosti, Wolfberger, Marchesi di Barolo ja Ironstone Vineyards.

Yksi esimerkkinä näiden tuotemerkkien kansainvälisestä arvostuksesta on Finnair, joka on valinnut Nicolas Feuillatte -samppanjan tarjottavaksi lentojensa bisnesluokassa.

Nicolas Feuillatte loi nimeään kantavan samppanjamerkin vuonna 1976 perittyään viinitilan Reimsin kaupungin lähistöltä. Neljässä vuosikymmenessä Nicolas Feuillattesta on kasvanut maailman kolmanneksi suurin samppanjantuottaja edellään ainoastaan Moët & Chandon ja Veuve Clicquot.
Nicolas Feuillatte loi nimeään kantavan samppanjamerkin vuonna 1976 perittyään viinitilan Reimsin kaupungin lähistöltä. Neljässä vuosikymmenessä Nicolas Feuillattesta on kasvanut maailman kolmanneksi suurin samppanjantuottaja edellään ainoastaan Moët & Chandon ja Veuve Clicquot.

MINULLA OLI ILO osallistua syyskuun lopulla sekä Norex Grand Opening Tasting -tapahtumaan että yhtiön 35-vuotisjuhlailtaan. Tasting järjestettiin vuoden 1952 Olympialaisiin valmistuneen funkkistyylisen Original Sokos Hotel Vaakunan kattohuoneistossa ja iltajuhla Club Le Royssa.

Yleisen tuotemaistelun lisäksi pääsin perehtymään Parés Baltàn Blanca Cusiné -cavan eri vuosikertoihin, tuoreimpana vuoden 2016 viiniin.

Perhetilaa kolmannessa sukupolvessa isännöivä Joan Cusiné Carol kertoi Parés Baltàlla olevan erityisen läheiset siteet Suomeen, sillä hänen vanhempansa viettivät täällä kuherruskuukauttaan vuonna 1971. Rakkauden loman muistoihin ja tarinoihin jäivät ainakin railakas yöelämä Viking Linen autolautalla sekä päivällinen ravintola Kappelissa.

Vuoden 2016 viini oli cavan kuplaton esiaste, joka vielä odotti toista käymistään. Viinissä oli havaittavissa paljon vaaleita hedelmiä kuten persikkaa ja päärynää. Vuosikerta 2013 sen sijaan oli jo tunnistettavissa cavaksi. Siihen oli syntynyt kevyttä hapokkuutta, pyöreyttä ja luonnetta. Kermaiset kuplatkin olivat kehittyneet.

Vuosikerrassa 2010 keskeneräisyys oli yhä silmiinpistävää, tuoksusta löysin tallimaisuutta ja maata. Näyte oli brut nature, eli erittäin kuiva viini, josta oli hiivasakka poistettu mutta viinin ja sokerin sekoitusta eli dosagea ei oltu vielä lisätty. Sen sijaan 2009 vuoden viini oli jo valmis, herkullinen pienikuplainen cava.

Eri vuosikertojen maistelu antoi hyvän kuvan Parés Baltàn Blanca Cusiné -cavan kehityskaaresta.
Eri vuosikertojen maistelu antoi hyvän kuvan Parés Baltàn Blanca Cusiné -cavan kehityskaaresta.

TOINEN KOHOKOHTA oli Camus Masterblender -koulutus. Koulutuksessa keskityttiin neljän eri Cognacin maakunnan ala-alueen tisleiden eroihin, yhtäläisyyksiin ja niiden sekoittamiseen keskenään. Jokaisen alueen ”terroir” luonnollisesti vaikuttaa tisleiden aromimaailmaan.

Grande Champagne on mäkistä aluetta, jonka maaperässä on liitukiveä. Petit Champagnessa on niin ikään liitukiveä, mutta se on tiiviimpää kuin Grande Champagnessa. Borderies on tasaista savi- ja piikivimaata, kun taas Fins bois’ssa maalajit sekoittuvat, sieltä löytyy mm. punaista savea ja kalkkikiveä.

Koulutuksessa jaettiin kaikille alueille ominaisia tisleitä, joista sitten kukin saattoi rakentaa mieleisensä blendin. Kokemus oli mitä mielenkiintoisin. Oma sekoitukseni, Camus Cuvée Peter Tammenheimo, odottaa pullossa joulun pyhiä, jolloin nautimme sen yhdessä puolisoni kanssa.

Camus-web
Oman konjakkiblendin valmistuminen on juhlallinen hetki. Pystyssä olevassa putkilossa on maailman ainoa Camus Cuvée Peter Tammenheimo.

Kerrottakoon vielä, että Maison Camus on maailman suurin yksityinen konjakkitalo ja se täytti viime vuonna 150 vuotta. Talon nykyinen omistaja Cyril Camus on järjestyksessään viidettä sukupolvea. Kaikki Camus’n omat viinitarhat ovat Borderiesin alueella, joka sijaitsee keskellä maakuntaa ja on Cognacin ala-alueista kaikkein pienin.

VARSINAINEN ILTAJUHLA oli puitteiltaan ikimuistoinen. Kutsu oli ’avec’, niinpä otin puolisoni seuralaiseksi. Tilaisuudessa oli tarjolla kattava valikoima viinejä Norexin katalogista, cocktail-paloja ja juomasekoituksia. Tunnelma oli kansainvälinen ja elegantti mutta kuitenkin suomalaiseen tapaan rento ja välitön, juuri niin kuin perheyhtiössä kuuluukin.

Kutsuvieraiden joukossa oli monia tuttavia ja yhteistyökumppaneita, joita olen tavannut vuosien varrella toimittajan ominaisuudessa. Nyt olimme kaikki vapaalla, mikä teki illasta entisestäkin upeamman.

Share This:

MIKÄ VIINI! UUDISTUI EDUKSEEN

SYYSKUUN PUOLIVÄLISSÄ järjestetty perinteinen Mikä Viini -tapahtuma hurmasi ammattilaiset ja kuluttajat. Festivaali avautui tänä vuonna täysin uudistettuna, ja kasvojenkohotus oli onnistunut.

Näkyvintä uudistus oli tapahtuma-areenana toimineen vuonna 1870 valmistuneen Vanhan ylioppilastalon juhlasalissa, jossa oli luovuttu seiniä pitkin kiertäneistä eri viinitalojen omista tiskeistä ja jaoteltu viinit tuotantoalueiden mukaan.

Trapiche Finca Suarez Lastra Malbec on yksi suosikkejani. Sen erittäin täyteläisessä maussa voi aistia mustikkaa, karhunvatukkaa, tummaa kirsikkaa, mausteisuutta sekä hentoa kukkaisuutta. Lämmin pehmeätanniininen viini on erinomainen kumppani voimakkaille liha- ja riistaruoille ja juustoille. Viini myydään tyylikkäässä puulaatikossa ja sen hinta Alkossa on laatuun nähden edullinen 29,90 €.
Trapiche Finca Suarez Lastra Malbec on yksi suosikkejani. Sen erittäin täyteläisessä maussa voi aistia mustikkaa, karhunvatukkaa, tummaa kirsikkaa, mausteisuutta ja hentoa kukkaisuutta. Lämmin pehmeätanniininen viini on erinomainen kumppani voimakkaille liha- ja riistaruoille ja juustoille. Viini myydään tyylikkäässä puulaatikossa ja sen hinta Alkossa on laatuun nähden edullinen 29,90 €.

Samalla kun esillepanoa oli muokattu karttapainanteisin väliseinin piazzamaisen intiimiksi kohtauspaikaksi myös tilat tarjonneen uusrenessanssirakennuksen arvokkaat puitteet pääsivät oikeuksiinsa.

OLIN PAIKALLA kaksipäiväisen festivaalin molempina päivinä sekä ammattilaistuntien että kuluttajatapahtuman aikaan. Vaikka väkeä riitti talon täydeltä, saleissa pääsi mukavasti liikkumaan ja tiskien takana palvelu toimi moitteetta. Monista messutapahtumista tuttua tungosta ei päässyt syntymään.

Yläkerran kuohuviinilounge oli niin ikään järjestetty uudella tavalla. Musiikkisalia halkovan sermin ”taidepuoli”, siis se jota hallitsevat tunnettujen säveltäjien muotokuvat, oli pyhitetty Louis Roedererin ja Bollingerin samppanjoille. Festivaalin helmet, Roederer Cristal Brut (195 €) ja Bollinger R.D. 2002 (199 €), nousivat omiin korkeuksiinsa Jean Sibeliuksen valvovien silmien alla.

Louis Roederin ikoninen lippulaivasamppanja on maultaan hienostuneen hedelmäinen, vivahteikas ja tasapainoinen. Sillä on myös erinomainen ikääntymispotentiaali.
Louis Roederin ikoninen lippulaivasamppanja on maultaan hienostuneen hedelmäinen, vivahteikas ja tasapainoinen. Sillä on myös erinomainen ikääntymispotentiaali.

Seinämän toisella puolella taas tarjoiltiin muut kuohuviinit, joita maistellessa saattoi katsella piirun verran yläviistosta Kolmen Sepän aukion arkista ihmisvilinää. Järjestäjien tietoinen valinta osoitti tässäkin hyvää tyylitajua.

MONIPUOLISIA TASTINGEJA järjestettiin totuttuun tapaan useita pitkin päivää. Itse osallistuin Chilen ja Argentiinan punaviinien vertailevaan maistatukseen, Bollingerin mestariluokkaan sekä Larsenin konjakkitalon uutuuksien esittelyyn.

Argentiinasta paikalle oli saapunut Trapichen pääviinintekijä Daniel Pi ja Chilestä Vinã Tarapacán Sebastián Ruiz. Oli mielenkiintoista kuulla näiden maailman parhaiden viinintekijöiden joukkoon kuuluvien miesten tarinointia ja keskustelua.

Bollingerin mestariluokan veti useaan otteeseen Suomessa vieraillut Karl-Frédéric Reuter. Tämä suosikkisamppanjani maailmanluokan tasting ansaitsee kokonaan oman kirjoituksensa, pysykää siis kanavalla!

Larsenilta ensiesittelyssä olivat juomasekoituksiin kehitetyt konjakit Summer Blend ja Winter Blend.
Larsenilta ensiesittelyssä olivat juomasekoituksiin kehitetyt konjakit Summer Blend ja Winter Blend.

Yhdeksänkymmentävuotias konjakkitalo Larsen puolestaan esitteli kaksi täysin uutta cocktail-käyttöön kehitettyä tislettä, hedelmäisen Summer Blendin ja pehmeän Winter Blendin. Pääsin jopa estradille sekoittamaan Sprinkle Gale -drinkkiä Altia Akatemian baarimestari Mikael Karttusen ohjeiden mukaan.

Ihan ummikkona en joutunut koitokseen, sillä olenhan aiemmalla urallani työskennellyt muun muassa Hotel Palacen baarissa.

Mutta.

Ikäväkseni jouduin jälleen kerran toteamaan baarimestarin työn vaativuuden, ja arvostukseni baarien ammattilaisia kohtaan kasvoi entisestään.

Share This: